Miksei Koskela ole vihreä? Syödäänkö Sörkassa luomua?

Armoitettuna ja palkittuna työn sankarina voin nyt paljastaa, että n. 15 000:n flaikun jakaminen helsinkiläisten postilaatikkoihin vaati joskus kekseliäisyyttä. Vaikka demokratia tulee osaan kodeista vain kerran neljässä vuodessa, sitä ei saisi estellä BEWATOR-laitteilla ja koodeilla, puhumattakaan summereista ja ABLOY-lukituksesta.

Kaikki esteet ylitettiin, militantiksi haukuttiin. Otan sen kohteliaisuutena, 5159 ääntä työnantajalle ja työnantajan kuukausipalkka on kai samoilla luvuilla - rock, rauha ja tuulivoima kehissä myös seuraavat neljä vuotta. Onnittelen! Ystävälleni kansanedustajalle tohdin myös ehdottaa jo nyt oman vaalisäästötilin perustamista vuoden 2011 vaaleja varten. Minulla ja ystävälläni Wikillä on näet teorioita vaalien todellisesta luonteesta Helsingissä.

Mikä on esimerkiksi Jukka Relanderin ja Outi Alanko-Kahiluodon välisen n. 100 äänen erottaja vuoden 2007 vaaleissa? No, sehän on tietenkin Abribus. Abrilla on psykologinen vaikutus äänestäjään, joka haluaa ehdokkaansa menevän läpi. Abri on itsessään viesti ehdokkaalta äänestäjälle, et hei, mä oon aikuisten tosissaan ja haluun ja omaan potentiaalin läpimenoon. Ja äänestäjähän haluaa olla voittajan kelkassa. Niin kuin tukiryhmäläisetkin. Suurin osallistumisprosentti on luonnollisesti vaalien jälkeisissä kekkereissä, ja näin sen kuulukin olla.

Linkin takaa löytyy myös hintoja mainoksille. Ei tarvitse olla yliopisto-opiskelija tajutakseen, miksi vaalien suurimmat voittajat olivat JCDecaux ja Bob Helsinki oy. Voi Taivas, kerrotaan vihreissäkin huudahdetun, kun täysin mitäänsanomattomat bubujulisteet tulivat yleiseen levitykseen. Tässä myös vastaus kysymykseen, miksi eduskunnassa on vain kaksi alle 30-vuotiasta edustajaa. Eihän opiskelijalla ole rahaa moiseen mentaalipeliin. Hallintosihteeri Rusto K. sanoi "politiikan olevan kallis harrastus". En tohdi lähteä ehdokkaaksi ennen kuin palkkani alkaa kolmosella. Humanistille tämä ajatus on lähinnä vitsi. Ja samalla se siitä köyhien asialla olemisesta, ainakin useimpien ehdokkaiden osalta.

Vaalikäyttäytyminen näyttäisi kuitenkin tukevan mutuilujani ja metakelojani. Naura vapaasti alla olevalle, ja jokainen on taipuvainen näkemään luvuissa juuri mitä itse haluaa. Parissa pointissa on kuitenkin minussa mietittävää. Ensinnäkin pitää sanoa, että olen elämänkumppanini tavoin "JuhaSiltalalainen" nähdessäni pääoman ja -omattomuuden ristiriidan olevan keskeisessä asemassa Suomessa. Siltalalainen erotuksena Marxiin niin, että kyse on erityisesti (omistus)asumisesta ja sen merkityksestä suomalaisessa kansankapitalismissa. Asuminen ja sen muodot ovat myös alttiina muutokselle. Vanhempieni sukupolvi tuli tänne kaupunkiin, minä haluan asua kaupungissa.

Katsotaanpas takaumaruutuun.

Minusta on hämmästyttävää, kuinka ns. ylhäältä ohjattu kaupungin asutuspolitiikka erilaisissa historiallisissa muodoissaan on nähtävissä vaalien tuloksessa Helsingissä. Nukkumalähiöt ja suomalaisen kaupungistuvan sosiaalidemokratian 1960-luvun "helmet", sosiaaliselta kerrostumaltaan varsin yksipuoliset Itä-Helsingin matalat tylsyydet pyörivät poliittisella akselilla seuraavasti: SDP-Perussuomalaiset-Nukkumatti.

Koskela, Merihaka ja Itä-Pasila edustavat 1970-lukua, ns. Kalevi Sorsan Suomea. Käytännössä tällä tarkoitan esteettis-sosiaalisesti DDR:ää mukailevaa, passivoivaa hyvinvointivaltiota 1.0, jossa ihmiset ovat primääristi vallan objekteja ja samalla helvetin tyytyväisiä siitä. Näissä paikoissa asuville mummoille ja papoille pätkätyö on lyhytkasvuiselle ihmiselle suunnattu tukityöllistymismuoto, "koska duunareiden on luonnollisesti pidettävä yhtä".

Suuressa solidaarisuuden puuskassani siirrän kollektiivisen blogitietoisuutemme 1980-luvulle. Ideaali muuttui harmaista betonikolosseista ja kannen päälle rakennetuista asfalttipihoista siihen, mitä tunnemme nyt esimerkiksi Pikku-Huopalahtena ja sen esi-isänä olevana Länsi-Pasilana. Omistus- ja vuokra-asumista, vuodesta 1990 eteenpäin myös pikkuisen erilaista väriä sekaan laitettuna. Puhun nyt ihmisistä, en Huopiksen karseista pastelliväreistä. Ne puolestaan assosioituvat valitettavan pahasti lamaan ja vuoteen 1993.

Joka tapauksessa ideana oli tehdä uusi ja uljas keskiverto-Helsinki. Kuinka ihqun suomalaista, katsokaapa vaikka täältä. Varsin hyvä saavutus medelvirtasilta, kun alueella äänestetyistä ehdokkaista 19 ensimmäistä ovat yllätypyllätys juurikin ne, jotka menivät Helsingistä eduskuntaan. Ja kuten tunnettua, poliisi vahvistaa säännön. Huomaatte tämän scrollaamalla listaa alaspäin. Kukaan ei pidä paskalakeista, paitsi ne itse.

Vihreät rulaavat 2007 alueella, joka ulottuu Siltasaaresta Alppilaan, Linjojen yli aina Viikkiin ja Käpylään sekä Vanhankaupunginlahden yli Herttoniemen rantaan. Metastaasina mainitaan vielä puolet Malminkartanosta. Tästä kehityksestä täytyy olla vain iloinen. Seuraavaksi pitäisi paaluttaa luomu&reilu-puolue Ogeliin ja Veräjänmäelle, sekä mahdollisesti Laajasalon porvarialueille. Siksi hymyilen maireasti ainakin viikon.

Vaalien jälkeinen tristesse onkin enemmän ystäväni Wikin harteilla (yritän lievittää taakkaa, kerro vain miten), minä sain töitä puoleksi vuodeksi. Ainakin siltä se näyttää, vielä pitäisi läpäistä Puolustusvoimien [sic] turvallisuusselvitys. Sattuman kauppaa tämäkin. Wikille iso käsi kaikesta, sinun pitäisi olla itse eduskunnassa jonain päivänä. Todellinen työn sankari tammenlehvillä ja platinakäädyillä.