Filet de renne en filo - Sauce aux airelles rouges

Tuotahan ei ymmärrä juuri kukaan HYYn vuosijuhlien paikallaolijoista, mutta se ei olekaan se juttu. Ihme lafkasta on tosiaan kyse. Heti kun aloitin työt muualla, niin irtiotto ei tunnu mitenkään hankalalta - samaa toistelevat monet opiskelijapoliittiset toimijat, joiden taustaryhmillä on jotain annettavaa Kaivopiha-korttelin ulkopuolella. Esimerkiksi käy vaikka yliopisto, tuo paikka vain tuntuu sijaitsevan valovuoden päässä Uudelta ylioppilastalolta.

Olen nyt miettinyt pitkään, mitä porukkaa näihin kuvioihin ajautuu. Yritän typologisoida hiukan, lähinnä selvennykseksi itselleni:

• lande: muualta tänne opiskelemaan tullut. Valtava sosialisoitumisen tarve, kanavoituu osakuntiin ja ainejärjestöihin
  
• spede: täälläpäin pitkään asunut, mutta jostain syystä kavereita on aiemmin ollut vähän
  
• ressukka: kaikille ensimmäisen 20 sek. aikana selviävin syin kavereiden puutteesta kärsivä, mutta puutetta asiapainotteisella toiminnalla korvaava
• ok-tyyppi: järjellinen ja mukava luonnollinen henkilö, joka kuitenkin edellämainittujen vaikutuksesta toimii useimmiten älyttömän epärehellisesti
• skarppi: (mun ja mun kavereiden lisäksi) ne, joiden kanssa voi käydä keskustelua eri asioiden sisällöstä ilman Camelopardalis- ja ½-hehtaarin-metsä-sähläystä

Don't feel like dancing with most of these abovementioned wankers. HyVin toiminta on onneksi ollut niin asiapitoista, kuivaa ja suurimmalle osalle ulkopuolisista mielenkiinnottomalta vaikuttavaa, että meille on ajautunut - halumattaankin - eliitiksi tulkittavissa oleva kuppikunta, jota aidot ylioppilaskunta-aktiivit voivat keppanapullon ääressä haukkua: "Ne puoluekirjasiat!".

Oma ja puoluekirjasikaystävieni kärsivällisyys loppui joskus alkusyksystä. On vaikea sanoa, mikä oli viimeinen niitti. Ehkä ylemmän konsernijohdon yleinen mauttomuus (ei noilla palkoilla mitään huippukamaa voi vaatiakaan, vai miten se meni) tai sitten se, että HYYn kuviossa mukana oleminen tarkoitti lähinnä yhden pikkuvelisyndroomasta kärsivän järjestön taistelua taloudellisen itse- ja muidenmääräämisvaltansa vakiinnuttamiseksi. Perspektiivini oli vuosi sitten vielä niin kapea, että en olisi uskaltanut tehdä sellaisia tulkintoja kuin tänä syksynä HYYn tilasta. Vanhemmilta voi kuitenkin oppia, kiitän pitkään HyVin toiminnassa mukana olleiden huomioita 1990- ja 2000-luvun HYY-politiikan suhdanteista.

Koulutusaspekti on kuitenkin tärkein, tästä kaikesta oppii mielettömän paljon. Ylioppilaskuntaan ei myöskään - onneksi - tarvitse sitoutua yhtään sen enempää kuin itse haluaa. Tällä hetkellä siihen sitoutuminen olisi HyViltäkin sulaa hulluutta, kun sen itsemääritelmä ja kova ydin tassuttelee soihdut kädessä kotini ohi ensi keskiviikkona. Voimme ehkä yrittää seurata sivusta, hiljaa ja vaivihkaa. Olo on kuin Muumipeikolla, joka katsoo merellä pauhaavaa myrskyä ja miettii, että loppuuko se koskaan. Näyttäen aivan järjettömän surulliselta.

Luulen silti Tove Janssonin tahtoneen Muumipeikon lookilla välitettävän jotain muuta kuin surua, Muumihan on loppupeleissä vain hirvittävän hämmästynyt maailmanmenosta Muumilaakson ulkopuolella. Ehkä HyVikin on tänään sellainen järjestö, että sillä on hyvin vähän kykyä ymmärtää meille käsittämättömältä näyttäviä asioita tai puheenparsia. Itse olen aivan ulalla, kun haluna on vaikkapa jakaa "Vuoden homonaama"-palkinto valiokuntagaalassa, kun siihen Setaan liittyminen kannatusjäsenenä on aivan mahdotonta. Tuossa voisi olla sellainen viimeinen naula arkkuun kiinnostukseni suhteen. Tästä edespäin edustajistoryhmän puhiksena tiiviimmin mukana, mutta toistaiseksi vain fyysisesti läsnä. Ajatuksille on niin vähän tilaa.