Kinski ja minä - Kinski olen minä (flip)

Etsin itseäni aamun HBL:sta, petyin. Sniff snäff, aina ei voi voittaa. Palasin kuitenkin takasivun kautta Berliinin muistikuviin, leffaharrasteluun ja ennenkaikkea Klaus Kinskiin, joka on ehdoton lempisekopääni. Aivan valtavaa, yritän päästä FST:n digilähettimen ääreen nauttimaan "Der Zorn Gottes"-pätkän ja tällä mahdollisesti priorisoin jopa illan Maria G:n Vanhalla. Luin myös Herzogin tulevan totaalisen Montaillou-henkisestä maalaiskylästä Baijerista, ensimmäisten 14:n vuoden virikkeet nykyärsyttimillä mitattuna (puhelin, elokuvat) olivat kateissa ja mies tutustui maailmaan vaeltelemalla pitkiä matkoja Etelä-Saksassa. Vähän niinkuin "Schwabenkinder", joita oli vielä 1900-luvullakin!

Tutkimussuunnitelman palautus olisi maanantaina, kaikki on päässä - ei paperilla. Oi voi, nyt voisi etsiä lentolippuja Berliiniin joulukuun alkuun. Erstmal Bundesarchiv, SAPMO muss höchstwahrscheinlich bis nächster Sommer warten. Harmittaa, kun ei ole tarpeeksi varma saksan kanssa. Joka kerta kun tuottaa jotain kirjallista, niin odottaa siinä olevan vähintäänkin kaksi virhettä.

Ode ei lähtenyt ehdokkaaksi. Työläisstigmojen rippeitäkö, mutta en ole mitenkään pettynyt. Skolaari pysyköön katederillaan. Varmasti kuitenkin haikeaa 1. sukupolven vihreille, mutta mitään pateettista vuodatusta á la SDP ei Kynnys ry.n tiloissa nähty. Olin siis torstaina mukana päättämästä ehdokaslistasta NuHeVin mandaatilla. Samalla hyväksyttiin vaaliohjelma. Mietin, että kuka niitä lukee. Vihreät aktiivit, muut puolueet, lehdistö ja tutkijat. En voisi kuvitellakaan, että vuodesta 1983 vihreitä äänestänyt isäni olisi kiinnostunut mistään ohjelmista - tai, siis varmasti lukee jos minä sen kouraan laitan. Pitää vain olla muutakin substanssia kuin paperiläpyskät. Tekoja, individuaaleja yhteiskuntaradikaaleja avauksia ja älyllistä rehellisyyttä. Pokkaa brassaillakin, jos tuntee olevansa oikeassa. Ja nyt en puhu mistään vallankumousromantiikasta, fingerinheilutuksesta (sitäkin nähtiin!) ja valkohaalareista. Asevelvollisuudesta ei muuten puhuttu ohjelmassa mitään. Tämä on sitä vihreiden "polittista pelisilmää" maassa, jossa yli 80% miespuolisesta väestöstä suorittaa aseellisen palveluksen.

Minä kuuntelen Matti Wuorta. Siitä lähtien, kun hän määritti suomalaisen politiikan yhtenä tähtäimenä olevan "pierunlenseän ansari-ilmaston luomisen." Ja kyllä, käytän koiranputkea kasvavaan ex-sykkiläiseen samaa lähdekriittistä metodia, mitä koulutukseni vaatii. Eihän meillä historioitsijoilla muuta ole. Kuuminta hottia: historiankirjoituksen historia, kuka muodostaa oikeat tulkinnat ja maailmankuvat? Lähestyn tässäkin Lauraa ja hänen akateemisia intohimojaan, humanistina vain eri suunnasta. Sama pieni pyörä pyörii niin Suomessa (ja muinoin DDR:ssä) kuin HYY:ssäkin. Pitäisi uskoa niin pirusti johonkin, jota ei ole pureskellusti määritelty - ottaa kuva annettuna. Kun en taivu uskovaisuuteen, niin silloin joutuu laittamaan paljon energiaa dogmien murtamiseen ja se rassaa päätä. Lopputulos voi olla itselleni sama kuin Kinskin esittämälle Aguirrelle, järkensä menettänyt luonnevikainen blondi pyörittelee apinoita käsissään ponttoonilla keskellä viidakkojokea. Lisätään vielä "spektaakkelin rekuperoimana". Jos näin käy, niin esteettisesti mistään luopumatta vaadin kohtaukselle yhtä hyvän ohjaajan kuin Herzog on! Toivottavasti tämä ei tapahdu Sparressa.

Ajatus: vuosikymmeneltä jäävät koulu- ja muistelohistoriaan seuraavat nimet ja termit: perustulo, arvoneutraali, Makasiinit, Tapio Laakso (sukupolveni I-C. Björklund), internet ja halpalentoyhtiöt. Tuntuu kivalta, että seuraan päivänpolttaviin kysymyksiin liittyvää keskustelua tarkemmin kuin suurin osa ikäisistäni - mutta en liian tarkasti, hengästymättä ja tärkeimmän mielessä pitäen. Aina ei nimittäin ole ollut näin, virtuaalitaputan itseäni olalle.

Juho L. kirjoitti kirkasotsaisten edarilaisten muuttumisesta HYY-vuosien saatossa ylioppilaskuntanorsuiksi. Yritän pitää tuoreen otteen ja lähestymistavan käsiteltäviin asioihin, välttäen visioprosessi- ja ulottuvuustaulukkojargonia (ks. HYYH-tiedote, vko 38, SYL). Pyhä lupaus, voin kaivaa sen nyt tarvittaessa täältä esiin.