Weber, koulukirjat ja shampanja-kampanja

Tulin juuri luennolta, mikä on sinänsä harvinaista. Seminaarimuotoinen työskentely on ollut suuremmassa osassa viime aikoina. Tämänpäiväinen käväisy oli aamuhetken päähänpisto, ja erittäin hyvä sellainen. Ensinnäkin kysessä oli pieni aikatrippi vuoteen 2002 ja nuoren Skattebyrån ensimmäisiin haparoiviin askeliin yleisen historiateorian poluilla. Toisekseen Tapsa H. tarjosi karahvillisen kirkasta vettä aivoilleni. Taas jälleen kerran.

Emme nyt saaneet kuulla "Euroopan erityistiestä", luennon erityisaiheena oli - yllätys-pyllätys - Max Weber ja laaja katsaus hänen elämäntyöhönsä. Loppuhuipentumana harvinaisen selvä-älyinen sekä opetuksellisesti nappiin osunut (ja arvoasetelmaneutraali) selvennys Weberin ja Marxin yhteiskuntafilosofian eroista. Lisäksi PEuGK:ia (1904-05) koskenut selvennys oli esim. Matti Peltoseen verrattuna toiselta planeetalta - tässä ei saa tietystikään unohtaa sitä, että toiselle kyse on elämäntyöstä. Nauroin hiljaa mielessäni, kun Tapsa puhui Protestantische E:stä "didaktisena katastrofina". Jokainen Hietsun luennoilla käynyt hämmästelee ensimmäisellä kerralla n. ½ luennosta kasvot liitutauluun päin mutisevaa pyöreää hahmoa, joka heiluttelee epämääräisesti käsiään. Loppupeleissä substanssi ratkaisee. Tapsa on maschinenbauhun erikoistunut Pelle Peloton ja minä puolestani hammasratas koneessa, jonka piirustukset pani alulle Matti Viikari. Huomatkaa, että osia voi aina tilata lisää. Mekaanikko pitää kouluttaa.

Olipas ihan vitun nokkelaa.

Puhutaan koulukirjoista. Tammelan koulukirjakokeilu 1970-luvun lopulla on jonkinlainen yleispätevä todiste vasemmistohapatuksen ja "toisten vaaran vuosien" (J. Tarkka) isänmaatamme uhanneesta hepatiittiveren tahrimasta miekasta, jonka jälkivaikutusta nykypäivässä edustavat Halosen-Tuomiojan-linjan (J. Tarkka) ex-maanpetturit. Onneksi Max Jakobsonin ja EVA:n rahoilla pelastettiin Suomi moiselta, olihan koulukirjassa esitelty neuvostokantainen tulkinta Talvisodasta ja opetusministeriömme oli täysin komukoiden käsissä. Noh, käsiini osui hiljattain elämänkumppanin isoäidin kouluaikainen kartasto, Viipurin tyttölyseossa ja otaksuttavasti muuallakin maassa käytetty. Se oli painettu Leipzigissa 1936 ja kuten arvata saattaa, juutalaisia sympataan niin kybällä. Lisäksi mukaan on laitettu hyödyllisiä karttoja saksalaisen kieli- ja kulttuuriperimän levinneisyydestä itäisessä Keski-Euroopassa. Sekin kuului "siihen aikaan". Tämän tosiseikan kautta tulkitsen ehtymättömässä sarkasmissani kaikki suomalaiset natseiksi ja totean vain EU-parlamentin puhemies Borrellille, että "kyllä täällä oltiin ihan hengessä mukana ja tietoisia Euroopan tapahtumista", ei sitä saisi tuolla tavalla unohtaa. Uuni kuumaksi, tämä aika on yhtä älyllisyyden riemuvoittoa.

Weberiläisittäin yhteiskunnan ja sen rakenteiden suhteita tulisi tarkastella eri historiallisissa tilanteissa. Jos tehtyyn tieteeseen piilotetaan poliittinen agenda (tai päinvastoin), niin silloin kyse on usein erittäin arveluttavasta tavasta hakea poliittiselle maailmankatsomukselle hyväksyntää, jota ei muuten katsota saavutettavan. Ja tätä toimintaa nyt on maailma täynnä, on ollut ja tulee olemaan. Siinä ei kai ole mitään hätkähdyttävää. Suomessa jukkatarkka menee vain erittäin hyvin läpi, koska a) jengi on yleisesti ottaen täysiä lampaita ja b) ainoa jollain tavalla yhteiskunnan päällysrakenteeseen - valtioon - distanssia ottava media-aviisi on HBL. Ja höblärin sisällön tunnettuuden ongelmaa minun ei tarvitse tässä avata. Sen sijaan voisi aivan aiheellisesti kysyä, että mikä vika on maassa, jossa omaa suomalaisuuskuvaa kontemploi julkisesti yhden käden sormilla laskettavissa olevat ihmiset? Ei kai ole mikään ihme, että Siltalan väitöskirjatilaisuuteen tuotiin 80-luvulla TV-kamerat, kun nuori tohtori oli mennyt sörkkimään suomalaisen (miehen) minä-kuvaa? Miksi turpaansa aukovat vain historioitsijat, snellmanilaisen valtio-opin ja sosiologien keskittyessä lähinnä tieteensisäiseen neppailuun? Alan ymmärtää Sika-Loka Laitisen skeidanheiton purevuutta koskien "päivystäviä dosentteja", kun Markus Jäntin kolumnin sivulauseessa mainittu valtionvarainministeriön virkamiesten kyseenalainen valtakeskittymä (lue: Sailas) pyörii pääkirjoituksissa vielä syksylläkin. Miksi haikailla minkään aktiivisen ja kantaaottavan kansalaisyhteiskunnan perään, jos sen tulkitsijatkin ovat passiivisia vätyksiä? Nyt lokailen jo itsekin...

Tarvitaan siis muutoksia ;) Mårten aktivoitui kampanja-suunnalla, ja meillä on jo suuria suunnitelmia. Punavuoren nouveaux riche (menix oikein)-porukalle on saatava taottua päähän, että Kokoomuksen äänestäminen on äärimmäisen moukkaa. "Katsokaa nyt sitä Imagen juttua, niin tajuatte." Tämä voisi poikia ja tyttöä laatuääniä vihreille, ehkäpä jopa mansikoita ja shamppua. Ja kuten niin harvoin politiikassa, nyt tämä ei olisi veronmaksajilta pois. Mistä tunnet siis aidon vasemmistolaisen: hänen miesfantasiansa on kiiltäväkenkäisen upseerin sijasta nukkavieru Robin Hood. Ajatus on omani. Joku on vain voinut tulla samaa johtopäätökseen aiemmin.