Haudankaivaja arkistossa

Tässä on taas ehtinyt tapahtua niin kauheasti kaikenlaista. Edellisen proosakehitelmän jälkeen HYY iski kätensä tarjolla olleeseen suklaamousseen SYL:n liittokokouksen yhteydessä. Erityisesti osakunnat nuolevat näppejään vielä pitkään, nam!

Aloitin työt Kansallisarkiston sotavangit-projektissa maanantaina. Tutkimussihteeri latasi kouraan kasan saksankielistä Kriegsgefangene-juridiikkaa ja erilaisia hallinnollis-organisatorisia kuvioita Wehrmachtin Stalag-järjestelyistä (vulnus bombardarium capitis). Tämän jälkeen haettiin Valpo I:n kirjediaariston asiakirjoja v:lta 1940 seitsemän mappia hyllyyn selattavaksi ja seulottavaksi. Varsin haastavaa puuhaa siis, näin kylmiltään ja ilman venyttelyä. Otan kaiken vastaan luottamuksen osoituksena - työni ohjaaja ja lähin esihenkilö käy kaksi kertaa päivässä katsomassa, jos vielä vaikka hengittäisin. Deadlinea ei tosin ole, ajattelun vapaus on suuri. Tosin on vaikea ymmärtää näin kahden päivän tutustumisella, mikä on uutta tietoa fiksumpieni käytettäväksi ja mikä ei. Ja kun 1940 loppuu, niin vuosia riittää neljä eteenpäin. Tarkoittanee enemmän kuin neljä arkistometriä - ouh!

Puhdas lähdefetisistinen empiria antaa kuitenkin tyydytystä kaltaiselleni perverssille. Ja mikä parasta, tässähän pääsee tutkimaan salapoliisin työllä sitä, mitä salapoliisit itse ovat tehneet!
Taas yksi lapsuuden unelma täytettynä, rasti ruutuun (x). Samalla tajusin poliittisen poliisin henkilömappeja selatessani, että monet ystävistäni ovat n. 99%:n varmuudella mapitettuina tälläkin hetkellä - yksi heistä soitti juuri, kysellen HYY-asioista. Poliisi suosii nyt vihreää, jos vielä 60 vuotta sitten punainen oli "the real thing". Supo:n arkistoissa on toki 25 vuoden salassapitovelvollisuus - henkilökohtaiset tiedot ovat toki elävien henkilöiden kohdalta ulkopuolisten saavuttamattomissa.

Joka tapauksessa vihreän toiminnan historiaa voisi tarkkailla paremman puutteessa Supon Koijärvi-mapeista. Hämmästyn, jos niitä ei ole. Pässejähän ne olivat, jos eivät tajunneet ovella kolkuttelevan ydinvoimakritiikin olevan valtion etujen vastaista ja järjestäytyneen rikollisuuden muotoja noudattelevaa... 1990-luvun alun Greenpeace-seurantaa saa vielä odottaa nähtäväksi, mutta aion olla ensimmäisenä paikalla, kun hetki lyö. Tutkimuskenttää vavisuttava ja valtionpalkinnot putsaava monografiani "kansalaisyhteiskunnan isästä" tulee siis ulos joskus 2020:n tienoilla. Ennakkotilauksia ja -maksuja otan luonnollisesti vastaan jo nyt. Vapise Kauko Nieminen!

Maalaispoikien miesfantasiat

on otsikoksi ironinen. Käytän sitä silti, kun ihmiset tuntuvat olevan niin persoja piilomerkityksille ja olen lukenut Klaus Theweleitini riittävän hyvin kiusatakseni tyhmempiäni.

Torstai-iltana klo 18:00 Vanhan Ylioppilastalon valkoiseen saliin oli kutsuttu kattava otos pääkaupunkimme yliopiston opiskelijapoliittisesta spektristä. HYYn vuotuiseen juhlajumalanpalvelukseen Herran sanaa olivat saapuneen kuulemaan niin uskovaiset ja jumalaa pelkäävät kuin epäileväisetkin. Maallisen papiston kirkkoviinin oli tosin korvannut Belgiasta tuotu Hampus-pilsneri ja alttaritaulun virkaa toimittivat lähinnä salin puolella orvosti roikkuneet kuvat Kaivopihan Luojasta (SAFA). Kenttärovasti toivotti tyypilliseen tapaansa kaikki tervetulleiksi asettuen itse pöydän taakse kappalaisen viereen, pikku apureiden seuratessa kiltisti sivussa. Kirkonpenkeille asettuivat niin mäkitupalaiset, kylähullut ja trubaduuri kuin kylän pienen tehtaan palavasilmäinen sorvaajakin. Tilanne muistutti kaikessa lämpimyydessään Helvetistä tulleen Coca-cola-pukin vastaanottoa tavaratalon joulukuusen alla: pidä turpasi kiinni ja istu polvelle, niin saat avata firman lahjoja tonttujen kanssa.

Itse toimitus oli nopea ja vastasi kulultaan preussilaista kenttäjumalanpalvelusta. Kenttärovasti jakoi taivaallisen ilmoituksen kirjallisena, pidempiä saarnoja oli turha odottaa. Protestanteille aikakin on rahaa ja kaikki tiesivät mistä oli kyse. Mistäkö? No, oli tapahtunut niinä päivinä, että kuormastossa mukana kulkeneet rengit ja piiat, alikorpraalit ja vuokrattavat naiset olivat olleet tavallista tuhmempia. Hyh-hyh ja soo-soo. Esimerkiksi piispan kengille oli kuulemma roiskutettu sadonkorjuujuhlassa rapaa, jota kukaan palkollisista ei ollut käynyt heti nuolemassa pois. Piiskaa oli kuulemma vilauteltu pitkin syksyä, mutta pikku pyllyä ei vain oltu paljastettu. Lasten annettiin kyllä ymmärtää, että antautuminen isälliseen taputteluun olisi voinut muuttaa tilannetta, mutta päät tuntuivat olevan umpiluuta ja suusta tulevan puutaheinää. Niin, ja täytyy nyt jeesuksenkristuksen totena mainita, että pyhien yhteyteen ei haluttu ketään aktiivisesti työväentalolla käyvää.

Pappisseminaariin päätettiin nimittäin ottaa tänä vuonna vain niitä, jotka osaavat virsikirjan jo valmiiksi ulkoa. Väärinlaulamisen riski väheni merkittävästi, vaikka kuoron ääniala kapenikin. Sinänsä on kyllä ihan jänskää, että ensi vuoden yhdeksästä baritonista neljä on naisia. Kukaan ei ole tosin selittänyt miten se on mahdollista, näin vain on. Luoja siunaa monomaanikkojaan - ihmeiden aika ei ole ohi. Halelu-Jáh! Preist Jahwe! Enkä mitenkään suostu uskomaan, etteikö HYY olisi lähempänä taivasta kuin DDR:aa.

Vanhalla soi Popeda. Kenttärovasti ja turpeahuulinen kappalainen huuhtelivat Hampuksen tuulensuojaan Pate Mustajärven tulkitessa "Delilahia".
- Tulkitsenko nyt niin, että me olemme voittaneet?
- Kyllä. Meidän hölmöt eivät ikinä tajua, että niitä vietiin kuin Ilomantsin ukon mätää kukkoa.

Samanaikaisesti altalouhitun Perunatorin toisella puolella sorvaaja kirota pärskäytti: "Nyt, perkele, porvarit tempun teki! Kyllä s'on niin'ttä punaisen viivan veän ensi kerralla."
"Vaikene", sihahti piikatyttö silminnähden hermostuneena tilanteesta. Ilta kylmeni, ihmisten askeleet kaikuivat talon seinästä ja Osuuskaupan palkituista valomainoksista. Jostain alakäytävän suunnalta kuului vain kylähullun nauru, joka sekottui välillä käsittämättömään mölinään: "Oppositioon, lal-lal-lal, äiti mä haluun maitoo - lalala-positioon..." He katsoivat toisiaan silmiin ja sitoivat huivit tiukemmin kaulaansa. He tiesivät, että aika oli tullut - aika tehdä historiaa. Murrosten vaihe. "Coole kids trägen Palituch", huikkasi joku pimeästä. "Joo, seurakuntavaaleissa tavataan!"


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit toimitetaan seurakunnissa 12. ja 13. marraskuuta 2006. Käytä sydäntä, se tekee hyvää.

Laivalla täytyy olla kapteeni!

Sunnuntaina vieraaksi saapuu ystäviä Berlinistä. Mikäpä sen hauskempaa. Hoviarkkitehtini oli tosin huolestunut heidän hyvinvoinnistaan. Matka suoritetaan näet Tallinnan kautta, ja ei, en tarkoita nyt alkoholikulutuspiikkiä - se hipoo Pyhän Pietarin persettä muutenkin - vaan lahden eteläpuolisten lajitovereidemme ahtaita asenteita vaihtoehtoiseen ulkonäköön sekä seksuaaliyhteisöllisyyden ja -elämän eri muotoihin. Tästä selvittyään ystäväni purjehtivat toivottavasti valkoisella laivalla auvoisaan tasa-arvon ja the-thing-called-hyvä-meisseli-maan kotisatamaan - Soumeen.

Soumi on maa, jossa esimerkiksi purjehdussäännöstöä tulkitaan kaikenkattavalla termillä, eli rehellisesti. Kaikenlainen ekstrovertti rantaruotsalainen vagabondit jalassa hipsuttelu a lá Per-Olof Pettersson ei kerta kaikkiaan sovi, kun Keket panevat haisemaan iltamyöhäisellä. Ja hop, kuten väärinkäsityksissä yleensäkin, riitatilanteissa kyseessä ovatkin kulttuurierot. I smell Samuel Huntington at the back.

Asioista ei esimerkiksi tule neuvotella. Baarimikkoa kannattaa pikemminkin yrittää ladata turpaan. Ihan vain senkin takia, että hän on ainoana paikallaolijoista selvin päin. Sen jälkeen kerrotaan muiden olevan yliopp... eiku laivalla vain töissä. Kuten varmaan huomaatte, olen myös sittemmin oppinut käyttämään "link"-toimintoa. Hurra! Rautaisella itsekurilla pidän itseni vain vaivoin linkittämästä seuraavia avainsanoja: moukat, piika, lakeija, buttfucked.

Sunnuntai-illasta lähtien Soumen satamakaupungin hinaaja- ja ahtaajakuppilat tulevat siis tutummaksi. Elämänkumppanini (jolla on accident-of-birth-tyyppinen porttari näistä useimpaan) huolestuu luonnollisesti meiningistä. "Ei hätää", sanon. Minulla on nimittäin vastaus valmiina vaikeisiin tilanteisiin, olinhan sentään aikaani seuraavana humoristina Borat-leffassa: "I have to warn you. If you check me, I ate 15 cinnamon buns yesterday and now my anus is open like a cat's mouth."

Laitan nyt vielä pari kuumaa matruusitermiä omalta paatiltamme:

1. Oma pää puhtaana
2. Pari piirua ihan minne vaan, kaikki tiet vievät Kaivopihalle
   
3. Pelataan iha vaa omaa ruutuu
4. Elämä on laiffii
5. Tahtotila

Mistä näitä perttejä oikein sikiää? Miksi maailma on niin paha? Onko tämä huomattu muuallakin ja siksi yliopistojen sisäänottomäärää karsitaan? Aargh! Toivottavasti tyhmyys ei tartu samalla lailla kuin nämä viruspöpöt, jotka pakottavat minut vuoteenomaksi.